Eeva Siirtola muistele sadonkorjuun aikaa entisessä Sompiossa

Julkaistu Sompiossa 10.7.2019

Syksy tuo mieleen Mutenian sadonkorjuun, miten paljon tekemistä ja varautumista tarvittiinkaan talven varalle.

Katselin usein keittiön ikkunasta Alatalon lainehtivaa viljapeltoa, siinä oli kauraa karjan käyttöön. Ohraa kasvatettiin leipäviljaksi. Mylly taisi olla huono, koska jauhot sisälsivät vihneitä, jotka tarttuivat kurkkuun. Niistä tehtyä leipää en halunnut syödä.

Heinänteko oli myös tavallaan sadonkorjuuta, varsinkin jokivarsiniityiltä. Heinäsato määräytyi sen mukaan, millainen kesä oli. Niityt oli täysin luonnonvaraisi. Siis luomua jo silloin. Jokiniittyjen heinäteko oli parasta aikaa kesästä. Lasten tehtäviin kuului haravointi ja muut pienet askareet. Ruoka- ja kahvitauoilla sai uida joella.

Erityisesti jäi mieleen, että rannat niitti hän, jonka viikate oli terävin ja jälki kaunista ja tasaista. Joella oli kulkijoita, olihan toisiakin heinäntekijöitä, jotka menivät omille niityille ja pari kylääkin oli alajuoksulla. Tapana oli katsella niitosten jälkiä. Arvostella myös.

Illalla soutelimme joella, joku onki, toinen pyysi katiskalla kaloja, aina ahti jonkun kalan antoi. Ruoka valmistettiin nuotiossa. Aikuisilla heinämiehillä oli tapana pistäytyä viereisillä niityillä toisten heinäporukoiden luona. Latojen seinät oli täynnä puumerkkejä, seiniltä pystyi lukemaan monien kesien kävijät. Seinät toimi eräänlaisena vieraskirjana. Meidän ladossa oli monen sodankyläläisen serkun nimi, heillä oli tapana tulla meille heinävieraaksi.

Heinänteon jälkeen ja sen aikanakin alkoi hillastus ja muu marjastus. Mustikat haettiin toisinaan Nattasilta asti. Siellä oli ainakin kerran Arvid Tapio karhunpelokkeena, jotta saimme marjastaa rauhassa. Hilla-ajan alkamisen tiesi siitä, kun kypsän hillan tuoksu tuli aavalta vastaan. Sompion keltaisena hohtavat suot vain odottivat poimijoita. Sitä näkyä ja tuoksua ei voi unohtaa, jos siellä on kerran käynyt.

Eräs hillareissu on erikoisesti jäänyt mieleen. Olimme Kuusiojalla hilla- ja kalareissulla. Toisten mennessä kauemmaksi aavalle, jäin isän kanssa kalakämpälle, koska en liian pienenä kelvannut mukaan. Isä puhdisti verkkoja, minä kulutin aikaa rannalla. Katselin järven yllä lentäviä lintuja, jotka taitavasti nappasivat kalan nokkaansa ja lensivät pois.

Huomasin toisella puolella Kuusiojaa teltan ja savun nousevan nuotiosta. Näin myös Jussi-sedän ja Reijon leiriytyneen sinne. Jussi-setä havaitsi minut. Hän huusi joen yli: Tuletko tänne Reijolle kaveriksi hilloja poimimaan, jos haen sinut? Huusi isälle: Jussi-setä hakee minut toiselle puolelle hillaan. Siellä on kuulemma niin paljon hilloja, että ei tiedä minne astua!

Saimme pian astiat täyteen ja Jussi-setä keitti meille vielä teet ja tarjosi keksiä. Niin hyvää teetä en ole koskaan saanut. Mahtavinta oli kuitenkin se, että heidän hillakaveriksi en ollut liian pieni. Toisetkin palasivat aavalta täysin astioin.

Kotiin lähdetiin seuravana päivänä. Tiesimme veneen lastin olevan niin suuri, että jäimme suosiolla kävelemään rantoja pitkin. Juitsalla olisimme kuitenkin joutuneet rannalle. Vain taitava sauvoja jäi kuljettamaan venettä matalaa kivistä vuolasta virtaavaa jokea pitkin.

Kuulin Mutenian Ilmiltä ja Veikolta, että Juitsalla olisi ollut mylly ennen, mutta kalojen kuoleman vuoksi se oli siirretty pois. Sisareni Anja myös kertoi samoin.

Eeva Siirtola