Ikävä kotiin

Ote Sompiossa 3.10.2013 julkaistusta jutusta Retkellä Kurujärvellä, teksti Aini Magga, Vuotso

Tätini Anna-Liisa Sieppi seisoi kauan porraspielen kivellä katsellen järvelle päin. Hänen ajatukset menneeseen lähtivät vyörymään jo tulomatkalla Mutenian kohdalla. Hän oli jälleen kymmenvuotias. Asuntolassa Vuotsossa oli ikävää, sillä vanhempi sisko ja muut kurujärven lapset lähtivät käymään kotona. Häntä ei huolittu mukaan – olin kuulemma liian heppänen, Anna-Liisa muisteli. Koti-ikävä painoi syvästi, sillä edellisestä kotona käynnistä oli vierähtänyt jo useampi kuukausi.

Päätös kotiin pääsemisestä oli mielessä, ja vierailu tuttujen luona vahvisti sitä. Kun paluu asuntolaan ei houkutellut, Anna-Liisa päätti polkujen risteyksessä antaa kohtalon päättää ja veti tikkua. Kun pidempi tikku voitti, kotiin lähtöä ei tarvinnut empiä vaikka edessä oli yli 20 km:n pituinen talvinen taival. Pieni tyttö juoksi alkumatkan Mutenian tietä pitkin, ja kun joku tuli vastaan hän piiloutui. Mutenian kylään päästyään alkoi jo hämärtää, ja jälleen Anna-Liisa pisti juoksuksi. Ei siksi, ettei häntä olisi nähty, vaan sen vuoksi, että edessä oli synkkä kuusikkometsä. Kuusikko pelotti ja sen ohi Anna-Liisa halusi päästä ennen pimeää. Ajattelin, että kun pääsen Posoaapaan, niin ei tarvitse enää pelätä, Anna-Liisa muisteli. Mutta Posoaapakaan ei nyt tuonut turvaa, sillä talvinen tuisku oli peittänyt kaikki jäljet. Karvakengän nokalla vetäen Anna-Liisa oli kulkenut vuotellen lumesta reen jälkiä, mutta lopulta nekin katosivat. Hän oli löytänyt aiemmin mutenialaisten heinäladon, mutta se oli ollut tyhjä, joten en jäänyt sinne, Anna-Liisa kertoi. Kävin myös Riestonjoen rannassa, ja siellä itkin ja huusin äitiä. Yritin kaivautua lumikieppiin, mutta lumi oli niin kovaa, ettei se onnistunut. Seisoin pimeydessä katsellen eteen ja taaksepäin ja mietin kumpaan suuntaan lähtisin. Silloin näin heikon lyhdyn valon ja lähdin juoksemaan sitä kohti. Pokurin Uuno siellä tuli hevosella. Hän oli lähtenyt Muteniasta etsimään minua. Kysyin Uunolta, oletko menossa Kurujärvelle, pääsenkö kyytiin? Sinnehän minä, vastasi Uuno.