Sompion lapsilla hyvät muistot Korvasen asuntolasta

Julkaistu Sompiossa 9.5.2011

”Ei kenenkään kotona syöty niin kuin siellä.”

”Kerranki sai syyä vattansa täyteen.”

”Ensimmäistä kertaa elämässä oli oma sänky.”

”Kyllä sodanjälkeinen Suomi osasi pitää hyvää huolta lapsistaan.”

Lainaukset ovat Sompion kairassa, Korvasen kylässä koulunsa käyneiden Rauha Kosken (os. Tanua), Mauno Lukkarin, Tuula Niemelän (os. Karhu) ja Niilo Paadarin päällimmäisiä muistikuvia asuntoelämästä.

Heistä jokainen muistelee lämmöllä asuntola-aikaa Korvasessa. Vaikka koti-ikävä väritti etenkin ensimmäisiä kouluvuosia, hyvät puolet vievät muistoissa voiton. ”Asuntolassa oli hyvä olla. Välillä tuntuu kummalta, että siihen maailman aikaan Suomen valtiolla oli varaa nukuttaa lapsiakin kahden puhtaan lakanan välissä. tuntuu, että nyt, kun rahaa on enemmän, heikommista ei pidetä huolta, vaan annetaan rauhassa syrjäytyä”, Mauno Lukkari toteaa.

Eväitä elämään: työntekoa ja siisteyttä

Koulun virallisen opetussisällön lisäksi nelikko kokee saaneensa asuntolasta sellaiset eväät elämäänsä varten, että niillä on hyvin pärjännyt maailmalla. Asuntolahoitajat, keittäjät ja talonmiehet Rauha, Mauno, Tuula ja Niilo mainitsevat etunimiltä; vaikka kuri ja järjestys oli kovat, niitä ylläpitäneet ihmiset olivat hyviä lapsille.

Erikseen muistelijat mainitsevat vielä sen, että kaikilla aikuisilla riitti aina aikaa kysellä lasten kuulumisia. ”Meidät asuntola opetti tekemään töitä ja olemaan siististi. Tytöt osallistuivat keittiötöihin ja pojat muun muassa lämmittivät asuntolarakennusta ja saunaa”, Tuula Niemelä kertoo.

”Kun keittiötöihin osallistui vielä omalla ajallaan, vapaaehtoisena, palkaksi saattoi saada kotiin viemiseksi vaikka ison leivän”, Rauha muistaa.

Korvasen isossa kivestä rakennetussa asuntolassa oli vesijohdot, mutta ei sisävessaa. ”Saunaa sai lämmittää aina silloin, kun halusi. Pyykitkin tuli usein pestyä asuntolassa, kun vettä ei tarvinnut kantaa sisään kuten kotona”, Rauha muistelee.

Lauantaiksi kotiin

Muistelijat muuttivat Lokan tekoaltaan alta jääneen Korvasen kylä oppilasasuntolaan alakouluikäisenä.

”Asuntolasta pääsi kotiin lauantaisin ja takaisin tultiin sunnuntai-iltana. Joskus kävin kotona viikollakin, jos kelit olivat sellaiset, että matka ei käynyt ylivoimaseksi. Lomat tietysti vietettiin kotona”, muistelee Rauha Koski.

Kotiin Moskuun häntä veti Mari-äiti, joka vietti viikot yksinänsä. Talvikelillä Rauha taittoi seitsemän kilometrin matka suksilla ja kesäkelillä kävellen. ”Siksi minä olinkin tuohon aikaan kova hiihtämään ja juoksemaan kilpaa, kun tuli harjoiteltua niin paljon”, Rauha sanoo.

Kotiväen pärjääminen Riestossa huolestutti myös Mauno Lukkaria. ”Äiti ei selvennyt koskaan sodan jättämistä henkisistä traumoista ja koulussa tietenkin tuli mieleen äidin pärjääminen. Minun koulunkäynti meni aivan takkuiluksi luki-häiriön vuoksi. Syy hankaluuksiin paljastui vasta aikuisemmalla iällä, kun ammattikoulussa asiaan puututtiin”, Mauno muistelee.

Muita harvemmin kotonansa pääsi käymään Niilo Paadar, jonka kotiin Lusmaan oli Korvasesta matkaa viitisentoista kilometriä. Niilo muistelee käyneensä ensimmäisen luokan kahteen kertaan; ujolle ja hiljaiselle pojalle koulun käyminen ei ollut ihan helppoa.

Vaikka Niilo onkin syntyjään saamelainen, sillä ei ollut koulunkäynnin kannalta merkitystä, sillä kotona oli puhuttu suomea. Koulussa Niilon sopeutumista joukkoon ei haitannut edes lapsihalvauksen rammaksi jättämä jalka. ”Kerran jäimme naurisvarkaissa kiinni, kun Niilo ja yksi toinen huonosti liikkunut tyttö ei päässeet pötkimään tarpeeksi vikkelästi pakoon. Ei silloin sen kummemmin mittailtu sitä, kuka tulee mistäkin. Ehkä oltiin asutolan porukalla yhtenä rintamana niitä muutamaa paremmin toimeentulevaa Korvasen kylän omaa koululaista vastaan”, Rauha muistelee.

Tuula Niemelä tunnustaa olleensa lapsena äidin tyttö, joka kaipasi etenkin alussa kovasti äidin luokse kotiin. ”Äidin kyljessä olin tottunut nukkumaan, joten ei se ihan helppoa ollut asuntolassa aluksi”, Tuula toteaa.

Luonnonmukaista elämää

Lasten vapaa-aika kului asuntolassa liikkuen, leikkien ja askareita tehden. Kylässä näytettiin myös elokuvia ja kesäaikaan Korvasen lavalla tanssittiin. Tanssipaikalle liian nuoret kurkistelivat menoa aikansa matkan päästä ja saattoivat illan kuluessa livahtaa pummilla lopulta sisällekin.

”Minä luin jo siihen aikaan paljon ja tein käsitöitä. Koululla oli pieni kirjasto, josta sai lainata luettavaa”, kertoo kirjastovirkailijana elämäntyönsä tehnyt Tuula Niemelä.

Korvasen asuntolan kasvatit uskovat, että osasyynä heidän yli eläkeikänsä jatkuneeseen hyvään terveyteen on ollut lapsuudessa vietetyllä luonnonmukaisella elämällä. ”Ruoka, jota lapsena söimme, oli kyllä täyttä luomua. Marja, juurekset, perunat, riistaliha, kalat jopa ohra, jota Sompiossa viljeltiin. Erikoisherkkuja ei ollut, mutta pullaa, kiisseleitä ja marjapuuroja kyllä syötiin”, he muistelevat asuntolan ja kodin ruokia. Sama ruoka maistuu porukalla vieläkin.

Tarja Karjalainen, Sompion toimittaja